Vähäsen on nyt helpottanut olo.
Oltiin Leevin kanssa viikonloppua Lappeenrannassa. Jätkä meni vanhasta
tottumuksesta rappuset ylös asti ja innoissaan lelulaatikon kimppuun
kun päästiin "mummolaan".
Kiltisti oli illan vaikka jäikin "mummon" kanssa kahdestaan.
Sunnuntaina käytiin aamupäivällä vaan lyhyt lenkki, mutta sitten
illalla vastaavasti yli tunti reippailemassa. Kaverilla oli kivaa kun
oli niin paljon uusia hajuja. Sunnuntai-iltana käytiin myös
moikkaamassa kavereita, ja taas oli lepakolla jännää kun pääsi
haistelemaan ja pyörimään ihan uusissa paikoissa :)
Maanantaina käytiin sitten taas piiitkällä lenkillä ja leikittiinkin
lopuksi kepillä, tosin jätkä ei oikein reippailun päälle tuntunut
jaksavan enää leikkiä :P
Ulkoilun jälkeen mentiin sitten moikkaamaan eläinlääkärisetää.
Ja täytyy kyllä antaa kiitosta Saimaan Eläinklinikalle, homma hoitui
hienosti ja asiantuntevasti. Liikaa aikaa ei tuhlattu, potilaasta
huolehdittiin koko ajan ja tunsin saavani oikeasti palvelua. Tilat
olivat avarat mutta käytännölliset.
Leevi punnittiin ensin, odotellessamme vuoroamme. Paino 30,4kg.
Sitten päästiin itse tutkimukseen, ensin piti kavuta pyödälle mikä
nousi ylös ja se vähäsen jänskätti jätkää, kiltisti kuitenkin istui
paikoillaan ja vähäsen vaan kuono heilui ( + karvaa irtosi ja kuola
valui, pienoista jännittämistä ja stressiä). Jopa kun lääkärisetä pisti
rauhoitusaineen peppuun niin ei tarvinnut kuin vähäsen pitää kiinni ja
rapsutella. Kovasti yritti pistää hanttiin kun alkoi nukuttamaan, ei
millään meinannut käydä makuulle ennenkuin tipahti :P sittenkin tassut
vipatti hetken.
Lääkäri oli sitä mieltä, ettei vielä kannata leikata. Oli ihmeissään
kun ei ole aikaisemmin yritetty tyhjentää nestettä pois, ja vielä
enemmän ihmetteli määrättyä kortisonia.
Patti siis tyhjennettiin nesteestä. Veristä ja hyytelömäistä joka
kuulemma kertoi selkeästi tulehduksesta. Antibioottikuuria jatkettiin
10 päivällä. Jos patti uusii, niin kerran vielä tyhjennys ja sen
jälkeen sitten leikkaukseen.
Nyt siis vielä huokaistiin hetkeksi helpotuksesta.
Koko käynti oli ohi n.20minuutissa, ja sillä aikaa kun jätkä sai
herätyspiikin kävin antamassa tiedot ja maksamassa, toinen hoitaja oli
koko ajan jätkän kanssa ja yritti herätellä unikekoa.
Kovin heilutti ja väsytti, ei meinannut jalat kantaa ja hieman taisi katsekin jätkällä harhailla :D
Juuri ja juuri jaksoi autoon kävellä, hyppäys takapenkille meni ainakin
sinnepäin ja samantien taju pois :P sitten nukuttiin autossa jonkin
aikaa, itse käveli n.tunnin päästä taas ylös "mummolaan" mutta sinne
päästyään nukahti taas suoraan.
Annoin toisen sitten nukkua ja lepäillä jonkin aikaa ennenkuin
lähdettiin paluureissulle kotia kohti. Illalla piristyi jonkin verran,
iltalenkillä oli jo melkein oma itsensä. Tosin kakkoja ei meinannut
millään tehdä. Vasta tunnin kävelemisen jälkeen.
Ja aamulla ei tehnyt ollenkaan.
Nyt jätkä meni yöksi maalle, huomenna taas nähdään.
Vähäsen tuntuisi olevan vielä nestettä pussissa, mutta toivotaan kovasti että Leevi nyt paranisi...
tiistai, 11. lokakuu 2005
Kommentit